Kutsu syyskokoukseen 16.10.2019

Tervetuloa tapaamaan Etelä-Savon alueen psykologikollegoja ja edistämään työhyvinvointia psykologiyhdistyksen järjestämään tilaisuuteen 

keskiviikkona 16.10.19 klo 17 Pieksämäelle! 

Paikkana on Ravintola Hilpeä Hospodar (osoite Savontie 9, 76100 Pieksämäki). 

Tilaisuuden aluksi Liisa Martikainen alustaa aiheesta:

“Työtyytyväisyyden ja työnhallinnan eväät muutostilanteessa”

 Liisa käy läpi niitä yksilöön, työyhteisöön ja ympäröivään yhteiskuntaan liittyviä tekijöitä, joilla on keskeistä merkitystä asiantuntijatyössä toimivan työntekijän työtyytyväisyyden, työssä jaksamisen ja työn hallinnan kannalta nykyisessä muuttuvassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Esityksen ohessa on tarkoitus yhdessä pohtia sitä, miten kukin läsnäolijoista kokee em. asiat oman toimenkuvansa ja työpaikkansa kannalta, ja mitä asioiden parantamiseksi voisi olla tehtävissä.

Liisa Martikainen on psykologi ja kasvatustieteiden tohtori. Liisa on väitellyt aiheesta “Suomalaisten nuorten aikuisten elämään tyytyväisyys” (Jyväskylän yliopisto 2006) ja tehnyt psykologian gradun (UEF 2016) aiheesta “Viittomakielen tulkkausalalla toimivien kouluttajien ja tulkkien työtyytyväisyys ja työnhallinta muutostilanteessa”.

Liisan esityksen jälkeen noin klo 18 on tarjolla illallinen, jonka yhteydessä käydään läpi yhdistyksen sääntömääräiset syyskokousasiat (kutsu ja esityslista alla).

Etelä-Savon psykologiyhdistyksen jäsenille tilaisuus ruokailuineen on ilmainen. Ilmoittautuminen ja erityisruokavaliot 2.10. mennessä osoitteeseen niina.finell@savonlinna.fi. 

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!


Kutsu Etelä-Savon Psykologiyhdistyksen sääntömääräiseen syyskokoukseen 

Aika: keskiviikko 16.10.2019 klo 17:00

Paikka: Ravintola Hilpeä Hospodar (Savontie 9, 76100 Pieksämäki)

I Kokouksen järjestäytyminen 

1. Kokouksen avaus 

2. Kokouksen puheenjohtajan valinta 

3. Kokouksen sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 

4. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 

5. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 

II Varsinaiset kokousasiat 

6. Hyväksytään yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2020

7. Määrätään johtokunnan palkkiot sekä toimikuntien jäsenten palkkiot ja luottamustehtäviin valittujen matkakorvaukset seuraavaksi kalenterivuodeksi 

8. Hyväksytään yhdistyksen talousarvio vuodelle 2020

9. Valitaan johtokunnan puheenjohtaja, varsinaiset jäsenet ja varajäsenet 

10. Valitaan toiminnantarkastajat ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä 

11. Muut asiat 

12. Kokouksen päättäminen